• fi
  • sv

KOTITIIMI

henkilo_petri_1.jpg

Petri, tuotantopäällikkö

”Arvostan Makulakun omistautumista luomulle ja lähituotannolle. Vaikka ne mainitaan usein yritysten arvoina, ne toteutuvat enää harvoin missään tänä päivänä.

Olen työskennellyt makeisalalla 25 vuotta, Suomessa ja Ruotsissa. Makulakulle tulin pari vuotta sitten. Työni on tuotannon suunnittelua eli miettiä, mitä tehdään ja milloin. Käytännössä se tarkoittaa tilausten muuntamista tuotantovuoroiksi, joissa valmistetaan 1,5 miljoonaa kiloa lakua vuodessa. Olen mukana myös tuotekehityksessä.

Kun tulee uusi idea, sitä valmistetaan keittiössä pieni määrä. Jos erä onnistuu, tehdään isompi testierä. Ideat tulevat asiakkailtamme, jotka välittävät kuluttajilta kuultuja toiveita. Lähes mitä tahansa voidaan kokeilla, sillä Makulaku on rohkea ja kehittyvä yritys.

Teemme perusteellista kotimaista työtä puhtaista aineista, josta luomutäytelakritsi on täydellinen esimerkki.”


henkilo_janne.jpg

Janne, kansainvälinen myynti

”Lähes puolet asiakkaistamme on muualta kuin Suomesta, kaukaisimmat jopa Uudesta-Seelannista. Kansainvälisessä myynnissä on haastavaa se, että maailmalla on paljon suuria tehtaita, jotka tekevät bulkkitavaraa halvalla. Kilpailussa pärjää vain ja ainoastaan laadulla.

Suomalainen lakritsa on käsite, sillä se eroaa suuresti esimerkiksi Espanjan ja Italian versioista. Meidän valmistamamme tulee joka päivä tunnetummaksi Euroopassa, kun se saadaan ihmisten maisteltavaksi kauppojen hyllyille. Ja hyvin se on sinne saatukin.”


henkilo_kimmen_1.jpg

Kimmen, yleismies

”Olen ollut Makulakulla yleismiehenä puolisen vuotta, mutta en vieläkään uskaltaisi käsitellä lakritsantekokonetta. Sen käyttäminen on tarkkaa ja vaativaa puuhaa, kaiken pitää olla kohdillaan. Täällä on ihmisiä, jotka hallitsevat sen täydellisesti.

Jokapaikanhöylänä olen tekemisissä kaikkien talon ihmisten kanssa, autan siellä, missä tarvitaan. Se on helppoa, kun ilmapiiri on avoin ja asioista voi puhua. Silti työt otetaan töinä ja asiat asioina.
Ja tekemällä ja kokemallahan oppii, lakukoneenkin käytön. On tärkeää, että työssä on haasteita.”


henkilo_micke_1.jpg

Micke, varastomies

”Makulaku on perheyritys isolla peellä. Kaikki tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja ovat paljon tekemisissä keskenään.

Minäkin tulin taloon alun perin äitini kautta, joka tuntee omistajasiskosten äidin. Aloitin 90-luvun alussa kesätöissä ja jäin sille tielleni. Olen toiminut varastomiehenä kohta jo viisitoista vuotta.

Sinä aikana Makulaku on mennyt hurjasti eteenpäin: tilausmäärät ovat kasvaneet, lähetystahti tihentynyt ja varastotila moninkertaistunut. Ympäri maailmaa toimitettavat tilaukset tuovat vaihtelua työpäivään.

Juuri jatkuva kasvaminen saa viihtymään niin hyvin, että voin hyvin työskennellä täällä seuraavatkin viisitoista vuotta.”